SKATE SM 25 kilpailut tulee jälleen!

Skeittauksen SM-kilpailut tulevat jälleen! Tämän vuoden Skate SM -konseptia on muutettu ja selkeytetty reippaasti: Kilpailut käydään yhä kolmessa lajissa (Street, Park ja Vert), mutta tällä kertaa kahdessa kaupungissa, kahtena eri viikonloppuna. Viikonloppujen tapahtumallisuutta ja yhteistyötä on myös lisätty monella tapaa. 

Skate SM 2025 -kilpailut koostuvat kahdesta toiminnantäyteisestä viikonlopusta. Ensimmäinen viikonloppu tapahtuu kesällä 16.-17.8. Kuopiossa sisältäen Skate SM Park -kilpailut Lippumäen skeittiparkilla sekä PushTheLimits crewin järjestämän Plaza Jamin Kuopion torilla. Tämä viikonloppu tulee sisältämään myös leffojen ensi-iltoja, ilmaista skeittikokeilua sekä live-musiikkia. Tapahtuma on myös osa Kuopion 250-vuotisjuhlaa. 

Toinen viikonloppu tullaan järjestämään talvella 28.-30.11. Tampereella. Tämä pitkä viikonloppu tulee sisältämään sekä Street- että Vert-kilpailut, mutta myös Helriden ja Manseraman best trick -kilpailut. Tampereella myös nähdään ja kuullaan livemusiikkia ja skeittielokuvia. Tiivistetysti, Tampereeen viikonlopun kohdalla voitanee puhua skeittivuoden yhteenniputtavasta päätapahtumasta.

Tampereen viikonlopun yhteydessä järjestämme myös uutena kilpailumuotona tiimikilpailun, johon voi osallistua kuka vaan kilpailemaan Street-tiimiskeittauksen suomenmestaruudesta! Tiimikilpailuun osallistumisessa riittää kun keräät kokoon kolmen hengen joukkueen, ilmoittaudut ennakkoon ja tulet paikan päälle kilpailemaan. Tiimikisa käydään osana Streetin SM-kilpailuja, ja tiimijäsenten yksilöpisteistä muodostuu tiimin kokonaissumma.

Tapahtumien tarkoituksena on tuoda skeittikansa yhteen hauskanpidon ja kisailun merkeissä. Tapahtumat ovat kaikille avoimia, ja ne tarjoavat kilpailukokemusta sekä kokeneille että alkutaipaleella oleville. Pyrimme luomaan hyvän fiiliksen turvallisen tapahtuman kaikille osallistujille, niin kisaajille kuin myös katsojille.

Skate SM 25 juliste. ©Matleena Kehus

SKATE SM 2025 OHJELMA:

16.8.
Push The Limits Plaza Jam, Kuopion tori
Skeittielokuvan ensi-ilta, Kuvakukko, Kuopio
Skate SM 2025 jatkot by Funkkaa Taikka Kuole, Panza, Kuopio

17.8.
Skate SM 2025 Park,
Lippumäen skeittiparkki, Kuopio
Ilmainen skeittikokeilu by Kuopion Rullalautalijat, Lippumäen skeittiparkki, Kuopio
Best trick kilpailu by Kuopion Rullalautailijat, Lippumäen skeittiparkki, Kuopio

28.11.
Skate SM 2025 Vert, Muovitehdas, Tampere
Best trick by Manserama, Muovitehdas, Kuopio
Skate SM 2025 jatkot, Muovitehdas, Tampere

29.11.
Skate SM 2025 Street karsinnat,
Muovitehdas, Tampere
Best trick by Helride, Muovitehdas, Tampere
Skeittielokuvan ensi-ilta, Muovitehdas, Tampere
Skate SM 2025 jatkot, Muovitehdas, Tampere

30.11.
Skate SM 2025 Street finaalit, Muovitehdas, Tampere

HUOM! Kuopion tapahtumat ovat ilmaisia sekä avoimia katsojille, Tampereen kohdalla perimme pienen pääsymaksun tilavuokran kattamiseksi ja näin tukeaksemme paikallisyhdistystä. Skate SM 2025 tapahtumat ovat myös päihteettömiä.


Kilpailuihin ilmoittautuminen, tarkemmat aikataulut sekä kilpailusarjat ilmoitamme kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassamme lähempänä tapahtuman ajankohtaa. Yleisesti ottaen ilmoittautuminen sulkeutuu noin viikkoa ennen tapahtumaa, kilpailut alkavat aina noin klo 10 aikaan nuorimmasta sarjasta ja etenevät päivän mittaan vanhempien sarjojen läpi kohti palkintojen jakoa ja ikäsarjat noudattavat viime vuosilta tuttua kaavaa.

Pidätämme kuitenkin oikeuden muutoksiin - erityisesti Kuopion tapahtumaviikonlopun tapahtumapäivien keskenään vaihtamisen kohdalla - mahdollisen heikon sääennustuksen takia. Tällä pyritään varmistamaan, että kaikki kilpailut saataisiin pidettyä, koska park kilpailulle ei löydy katettua vaihtoehtoa.

TULE KOKEILEMAAN SKEITTAUSTA!
Järjestämme kaikille avointa ja ilmaista skeittikokeilua Kuopiossa 17.8. Ilmoitamme skeittikokeilun aikataulusta ja yksityiskohdista lähempänä tapahtumaviikonloppua!


Etsimme parasta aikaa uusia yhteistyökumppaneita SKATE SM 25 kilpailuille ja ilmoitamme niistä lähiaikoina nettisivuillamme sekä sosiaalisen median kanavoillamme. Mikäli olet kiinnostunut tukemaan SKATE SM 2025 tapahtumia, olethan yhteydessä tapahtujatuottajaamme Arttu Melokseen (arttu@rullalauta.fi).

Edellinen
Edellinen

Suomen Rullalautaliiton uusi hallitus ja toiminnanjohto esittäytyy vuodelle 2025

Seuraava
Seuraava

Tiivistelmä Suomen Rullalautaliiton ja Aluehallintoviraston järjestämästä Skeittipaikkaseminaarista