Skeittaus suurennuslasin alla - Katsaus muutamaan suomalaiseen skeittiaiheiseen tutkimukseen
Voitanee rohkein mielin todeta, että skeittaus on tullut jäädäkseen kun katukuvassa näkyy skeittaajia kahdessa, tai jopa kolmessa sukupolvessa - ja maamme menestynein olympiaurheilija viime olympialaisissa oli skeittaaja. Yhtälailla voitanee todeta skeittauksen tulleen jäädäkseen kun aiheesta alkaa hiljalleen ilmestyä tutkimusaineistoa niin opinnäytetöiden kun tieteellisten julkaisujen muodossa.
Suomen Rullalautaliitto päätti koota yhteen muutaman ajankohtaisemman skeittiaiheisen tutkimuksen. Pohtimatta aihetta sen syvällisemmin, skeittiaiheinen tutkimus saattaa kuulostaa turhamaiselta, mutta itseasiassa näille tutkimuksille on tarvetta enemmän kuin koskaan. Skeittitutkimuksien avulla saamme arvokasta dataa, jonka avulla voimme perustella skeittaamisen merkitystä esimerkiksi kuntien ja kaupunkien päättäville henkilöille, apurahoista päättäville tahoille ja ministeriöille sekä kaikille muillekin skeittauksesta kiinnostuneille. Tieto on valtaa, joten tässä on muutama ajankohtainen tutkimus, minkä ääreltä voi aloittaa skeittauksen historian, nykytilan ja ehkäpä tulevaisuudenkin tarkastelun.
Ensimmäisenä skeittiaiheisena tutkimuksena tutustuimme Ville Koskenniskan opinnäytetyöhön (YAMK) aiheesta Tulevaisuuden Rullalautailupaikat Turun Kaupungissa (2024). Koskenniskan tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Turun kaupungin rullalautailutilojen nykytilannetta, tunnistaa ongelmat ja löytää niiden taustalla olevia syitä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Turun kaupungilla oli selviä puutteita rullalautailutiloissa, johtuen skeittipaikkojen huollon puutteesta, skeittauksen epämääräisestä lokeroitumisesta osana kaupungin liikuntapaikkasuunnitelmia ja kommunikaation puutteesta skeittaajien ja kaupungin välillä (Koskenniska, 2024: 10).
Koskenniskan tutkimuksessa esitetään skeittipaikkojen kehittämisen ratkaisumalliksi kaupungille työskentelevän ja tiivisti skeittaajien kanssa kommunikoivan skeittityöryhmän perustamista, säännöllisiä tapaamisia kaupungin edustajien ja skeittaajien välillä sekä paikallisen skeittiyhdistysen aktivointia lisäjäsenien hankinnassa ja tapahtumien tuottamisessa, jotta skeittauksesta tulisi entistä näkyvämpi osa kaupunkitilaa, Lisäksi skeittipaikkojen suunnittelussa tulisi kiinnittää huomiota niiden kestävyyteen materiaalivalintojen, suunnittelun, sijainnin ja viihtyvyyden suhteen. Skeittipaikkojen suunnittelussa rahoitusta voitaisiin kasvattaa tai tehostaa esimerkiksi sponsoroinnin, yksityisen varainkeruun, yhteisön rakennustaidon hyödyntämisen, tilojen vuokraamisen sekä erilaisten rahoitusvaihtoehtojen hybridimallien avulla. Koskenniska myös ehdottaa, että Turun kaupunki voisi hyötyä skeittauksen yhdistämisestä osaksi opetussuunnitelmaa, sillä tämä voisi olla yksi vetovoimatekijä kaupungille (Koskenniska, 2024: 66-67).
Villen tutkimus oli mielenkiintoinen ja vaikka se sivusi vain Turun tilannetta, uskomme että Villen esittämät skeittipaikkojen ongelmat ovat läsnä myös monessa muussa kaupungissa. Päätimme kuitenkin kysyä Villeltä itseltään vielä muutaman tarkentavan kysymyksen hänen tutkimukseensa liittyen.
Hei Ville!
Ensiksi onneksi olkoon tutkimuksen valmistumisesta. Kerro meille, mitkä olivat sun tutkimuksen tutkimuskysymykset?
Tarkastelin Turun skeittipaikkoja käyttäjien näkökulmasta ja palvelumuotoilu oli lähtökohtana nykyisen tilanteen kehittämiseen. Koitin kysymyksillä selvittää nykyistä tilaa sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia. Kysymyksiksi valikoituivat seuraavat:
1. Miten parantaisit nykyisiä skeittipaikkoja Turussa?
2. Millaisia skeittipaikkoja Turussa pitäisi olla tulevaisuudessa?
3. Miten skeittarit pitäisi ottaa mukaan skeittipaikkojen suunnitteluun, rakentamiseen ja mahdollisesti rahoittamiseen?
4. Miksi Turku nähdään negatiivisessa valossa koskien skeittipaikkoja verrattuna vastaaviin kaupunkeihin Suomessa?
5. Mitkä voisivat olla mahdollisia rahoitusmahdollisuuksia tulevaisuuden urheilupaikkojen kehittämiseen?
Nämä olivat puolistrukturoitujen haastattelujen kysymykset ja usein johtivat hyvään keskusteluun aiheesta, kuten skeittareiden kanssa yleensä käy. Keskustelut asian tiimoilta toivat usein enemmän arvoa tutkimukselle ja paljastivat ongelmien syitä sekä mahdollisia ratkaisuja. Tutkimuksessa käytettiin myös muita työkaluja ja ne voi lukasta opinnäytetyöstäni.
“Lähtökohtana oli teesi, että Turussa ei skeittipaikkojen osalta kaikki ole mennyt ihan nappiin viime vuosina ja siinä mielessä teesi tuli todistetuksi ja siihen esitettiin ratkaisuja.”
Skeittaajia pitäisi kuulla enemmän, mitä tulee skeittiparkkien suunnitteluun, rakentamiseen tai korjaukseen. Yllättikö mikään tutkimuksesi tulos sua?
Lähtökohtana oli teesi, että Turussa ei skeittipaikkojen osalta kaikki ole mennyt ihan nappiin viime vuosina ja siinä mielessä teesi tuli todistetuksi ja siihen esitettiin ratkaisuja. Toisaalta Turun kaupunki on herännyt asiassa ja ongelmat on tunnustettu nyt. Viime aikoina kehitystä on kyllä tapahtunut, mutta luonnollisesti julkisen sektorin tietynlainen jähmeys vie aikaa ja julkista rahaa ei aivan joka hankkeeseen riitä.
Hienoa että Turussakin on ongelmat tunnistettu ja lähdetty miettimään ratkaisuja niihin. Sun tutkimuksessasi itseasiassa mainitaankin muutama eri skenaario Turun kaupungin mahdollisista skeittipaikkaratkaisuista. Päätyikö sun tutkimus Turun kaupungille nähtäväksi ja jos päätyi, niin oletko sä saanut vielä mitään palautetta sun tutkimuksestasi juuri kaupungin suunnalta?
Yritin tosiaan tarkastella asiaa monesta näkökulmasta ja tein ehdotuksia siitä, mikä olisi mahdollisesti sovelian tapa Turulle toteutettavaksi. Tutkimuksen aikajana oli kohtuullisen pitkä eli 2021-2024 ja sinä aikana käytiin kaupungin kanssa keskustelua ja tavattiin poliitikkoja sekä muita yhdyshenkilöitä.
Monien asioiden ja ihmisten työpanoksen summana Turkuun olisi nyt mahdollisesti tulossa iso betoniparkki Kupittaan Urheilupuistoon. Maaperän mittauksia on kuulemma tehty ja raakoja luonnoksia parkista on pyöritelty. Tuore Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala kävi skeittaamassa nykyisellä Kupittaan parkilla ja hänelle ilmoitettiin uuden parkin olevan tulossa, eli kai se sitten on tulossa. Tässä mukana ovat olleet tiiviisti Turun Rullalautailijat ry ja Old Farts Sporting Club ry kaupungin kanssa. Sinänsä hauskaa, että pyysin kommentteja valmiista työstäni kaupungilta, mutta kirjallisia tai suullisia kommentteja kaupungin puolelta ei tullut. Toisaalta, jos iso betoniparkki saadaan niin en mä kommentteja kaipaakaan.
Toivotaan että sanoista ryhdytään tekoihin mahdollisimman pian. Mikä olisi sun mielestä paras skenaario Turun skeittipaikkojen haasteiden ratkaisemiseksi?
Tuon mainitun ison betoniparkin saaminen keskustan alueelle olisi tietenkin lähtökohtaisesti suurin saavutus. Sitten kun saataisiin vielä olemassa olevien parkkien ylläpitoa parannettua niin olisi jo syytä hymyyn.
Yksi pinnalla ollut kysymys on ollut skeittihalli Cuben tulevaisuus ja sen uusi paikka. Nykyinen hallihan on sinällään aivan loistava, mutta rakennus on vain vanha ja mahdollisesti muiden ratkaisujen tiellä. Kaupunki on ehdottanut uudeksi paikaksi vanhaa Messukeskusta Turkuhallin vieressä, mikä on hieman ongelmallisessa paikassa - ja luonnollisesti vähentäisi käyttöastetta. Mutta sisähalli Suomen ilmastossa on hieman pakollinen varuste skeittauksessa ja toivottavasti sellainen Turussakin säilyy.
“Kaupungin organisaatiomalli sekä raskas byrokratia on hieman ongelmallinen skeittiprojektien läpiviemiseen ja siinä olisi varmasti selkiytettävää. Sen jätän mieluusti jonkun muun laudalle, mutta auttelen tietenkin kykyjeni mukaan.”
Toivotaan myös että Cube säilyy! Entä Oletko pohtinut jatkoa tutkimuksellesi? Onko Turun skeittipaikkojen tilanteessa vielä tutkittavaa - vai lähinnä toimittavaa?
Tutkimus sinänsä oli aikansa kuva nykytilanteesta. Hienoa jos se edesauttoi hieman skeittiprojektien etenemistä. Tällä hetkellä keskittyisin esitettyihin toimintoihin eli isoon betoniparkkiin ja nykyisten parkkien kunnostukseen sekä ylläpitoon.
Tulevaisuudessa tiedonkulun kehittäminen on yksi kohde ja toinen olisi uusien mahdollisten rahoitusmallien tuominen skeittiparkkien suunnitteluun ja rakentamiseen, jotta yksityiset toimijat pääsisivät myös mukaan projekteihin.
Kaupungin organisaatiomalli sekä raskas byrokratia on hieman ongelmallinen skeittiprojektien läpiviemiseen ja siinä olisi varmasti selkiytettävää. Sen jätän mieluusti jonkun muun laudalle, mutta auttelen tietenkin kykyjeni mukaan.
Nimenomaan harva tietää kuinka pitkä ja monitahoinen prosessi skeittiparkin saaminen on - ja tätä prosessia sietäisikin selkeyttää jollain tapaa. Kerro vielä lopuksi minkälainen on sun oma suhtautuminen skeittaukseen?
Itse aloittelin skeittauksen vuonna 1987 ja samalla intohimolla on menty tähän päivään. Tietenkin taukoja on tullut loukkaantumisten ja ympäri palloa asumisen vuoksi, mutta aina on lauta ollut mukana.
Hauskaa on ollut ja joka puolella palloa on aina löytynyt skeittikavereita; Norjassa pomo oli australialainen skeittari; Thaimaassa työkaveri oli nicaragualainen skeittari; Saksassa kollega oli italialainen skeittari; Trinidad ja Tobagosta löysin paikallisen skeittiyhdistyksen sessarit; Keniassa oli aina sunnuntaisessarit torilla; jne, Eli aina löytyy skeittikavereita, Turustakin.
Ei tässä vaiheessa voi enää lopettaa. Kiitokset Turun ja Suomen skeittareille, joiden kanssa juttelin tätä työtä tehdessä sekä tietenkin muillekin. Skate hard!
Kiitos Ville!
Ville ja taustalla Turun satama.
Toisena skeittiaiheisena tutkimuksena tarkastelimme Jaakko Koivukankaan opinnäytetyötä (AMK) aiheesta Pohjois-Suomalaisen Rullalautailun Kuolema - Miten Kaleva Media uutisoi paikallisesta rullalautailusta vuonna 2024? (2025). Koivukankaan tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, kuinka Kaleva Media uutisoi pohjoissuomalaisesta rullalautailusta vuonna 2024 ja selvittää, löytyykö uutisoinnista yhteisiä teemoja ja millaisia retorisia keinoja uutisoinnissa on käytetty vaikuttamaan lukijaan.
Koivukankaan tutkimuksessa aluksi todetaan, että uutisointi skeittauksesta on objektiivista ja faktoihin perustuvaa. Esiin nousevia teemoja ovat rullalautailun ympärillä olevan rahan vähyys ja kustannuksien nousu, jolloin rullalautailuun liittyvä toiminta joko loppuu tai on loppumisen uhan alla. Tutkimuksen skeittiaiheisten uutisten otannoissa ei syytetä rahaongelmista globaalia taloutta tai muita maailmanlaajuisia ilmiöitä. Enemmänkin jutuissa kuultavat äänet toteavat taloudelliset tosiasiat ja pyytävät apua julkiselta sektorilta. Esimerkkeinä Koivukangas mainitsee Pohjois-Suomen skeittihallien hankalan tilanteen sekä paikallisen skeittikaupan toiminnan lopettamisen (Koivukangas, 2025: 28).
Kaleva Median jutuissa toistuu myös vaatimus kaupungin roolista skeittauksen mahdollistajana, esimerkiksi nuorisotyön kautta. Esimerkkeinä käytetään Oulun maantieteellistä sijaintia pitkine talvineen sekä skeittauksen luonnetta haastavana harrastuksena, joka hankaloituu merkittävästi vailla mahdollisuutta harrastaa sitä ympäri vuoden. Uutisointeja yhdistäviksi retorisiksi keinoiksi Koivukangas mainitsee kielikuvat skeittaamisen kuolemasta ja rullalautailijoiden intohimosta lajia kohtaan, jotta lukijalle välittyisi skeittihallin puutteen vaikutus skeittaamiseen (Koivukangas, 2025: 28-29).
Jaakko ja hippy jump edesmenneellä Hiukkavaaran skeittihallilla. ©Jerry Selin
Jaakon tutkimuksesta käy hyvin ilmi jo aikaisemmin Suomen Rullalautaliiton Skeittiparkkikyselyssäkin esiin noussut ongelma eli Pohjois-Suomen skeittihallien heikko tilanne. Otimme myös Jaakkoon yhteyttä ja esitimme hänelle muutaman lisäkysymyksen tutkimukseen liittyen.
Hei Jaakko!
Ensiksi onneksi olkoon tutkimuksen valmistumisesta. Kerro meille, miten päädyit tutkimusaiheesi pariin ja minkälainen prosessi tutkimuksesi teko oli?
Etsin media-analyysiin ajankohtaista aihetta mediasta, ja huomasin että Oulun ja Tornion skeittihalleista on kirjoitettu paikallisiin sanomalehtiin. Aiheen ajankohtaisuuden ja oman kiinnostuksen vuoksi nappasin aiheesta kiinni. Kävi ihan sairaan hyvä tuuri että tutkimuksen ollessa minulle ajankohtaista skeittareiden asiat olivat pinnalla mediassa.
Tutkimuksen tekeminen vaati paljon toistuvaa aineiston kertaamista ja tietopohjan hankkimista. En löytänyt muita tutkimuksia jossa käsiteltäisiin rullalautailua journalismissa, joten välillä tuntui kuin olisin hyppäämässä syvään päähän, ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen tutkimustekstini. Onneksi tutkimuksen aikana minua tukivat mahtavat työn ohjaaja ja opponentti.
Täydellinen ajoitus monella tapaa. Mitkä olivat sun tutkimuksen tutkimuskysymykset?
Isoin tutkimuskysymys oli että kuinka Kaleva Media uutisoi paikallisesta rullalautailusta vuonna 2024. Tarkoituksenani oli löytää jutuista yhtenäisiä teemoja, eli kehyksiä, sekä tutkia yritetäänkö jutuissa vaikuttaa lukijaan ja että onko uutisointi asiallista.
“Yllätyin eniten lyhyestä kommentista Lounais-Lapissa, jossa Elämyskeskus Lapparin toimitusjohtaja Juho Mykkälä kuvailee rullalautailua sisälajiksi pohjoisen leveyspiireillä. Vaikka kommentti oli vain nopea heitto ja saattaa mennä lukijalta ohi, tämä resonoi minussa todella vahvasti, koska se on täysin totta.”
Sä mainitsit että sun ennakko-oletukset tutkimustuloksista pitivät paikkansa. Yllättikö mikään tutkimustulos sua?
Kalevan toimittajat käsittelivät skeittausta mielestäni todella asiallisesti kuten oletin ennakkoon. Odotin myös löytäväni jutuista yhteisiä teemoja, mitä löysinkin, suurimpana sen että kaikki jutut liittyivät jollain tavalla rahaan.
Yllätyin eniten lyhyestä kommentista Lounais-Lapissa, jossa Elämyskeskus Lapparin toimitusjohtaja Juho Mykkälä kuvailee rullalautailua sisälajiksi pohjoisen leveyspiireillä. Vaikka kommentti oli vain nopea heitto ja saattaa mennä lukijalta ohi, tämä resonoi minussa todella vahvasti, koska se on täysin totta. Tätä kommenttia tukivat myös muissa jutuissa haastatellut skeittarit ja tästä tuli yksi tutkimukseni tärkeimmistä oivalluksista.
Kaleva Median alaisuuteen kuuluu useampi printti- ja nettijulkaisu Pohjois-Suomen alueella. Päätyikö sun tutkimus Kaleva Median nähtäväksi ja jos päätyi, niin oletko sä saanut vielä mitään palautetta sun tutkimuksestasi juuri heidän suunnalta?
Minulla ei ole tästä tietoa, en ole ainakaan henkilökohtaisesti saanut palautetta. Kaleva on jatkanut skeittauksesta kirjoittamista myös vuonna 2025, joten harrastajien ääni kuuluu onneksi vielä paikallisessa uutisoinnissa.
Hienoa, että skeittaajien ääni kuuluu yhä uutisoinnissa. Mitä sun mielestä pitäisi tehdä, että skeittaus ei kuolisi Pohjois-Suomessa?
Iso vastuu on varmasti paikallisilla yhdistyksillä ja niiden aktiivisilla jäsenillä. Oulussa tehtiin paljon töitä sen eteen että saataisiin mahdollisimman nopeasti uudet harrastustilat seuraavalle talvikaudelle. Koen että yhdistykset saisivat lisää tukea kaupungeilta jos ajatus skeittaamisesta pohjoisena sisälajina ymmärrettäisiin. Vielä on kesää jäljellä, mutta muutaman kuukauden päästä monille pohjois-suomalaisille tulee vaihtoehdoksi joko etsiä harrastuspaikaksi parkkihalli tai autotalli, tai matkustaa ulkopaikkakunnalle skeittihalliin.
Entä minkälainen on sun oma suhtautuminen skeittaukseen?
Junnuna katsoin veljen ja naapureiden skeittausta samalla kun omissa jaloissa oli rullaluistimet. Skeittileffoja tuli tämän porukan kanssa myös katseltua, jokin muistikuva Rodney Mullenin ja Daewon Songin Round 3 pätkästä on tältä ajalta.
Hyppäsin itse ensimmäisen kerran laudalle tosissaan vasta parikymppisenä. Ensimmäisen ulkona vietetyn skeittikesän jälkeen tuskin olisin jatkanut harrastamista ilman paikallisen skeittiskenen porukkaa ja ORRY:n ylläpitämää Hiukkavaaran skeittihallia.
Kaarien skeittaaminen on mun juttu, mun poppi ja flätti on aina ollut ihan karseaa. Tein tänä vuonna ekaa kertaa disasterin miniramppiin. Velipoika kannusti että ensi yrityksellä sitten nostaa renkaita ja popilla sisään. Liekkö menee. Ainakin mulla riittää lautoja varastossa kun dekit ei kulu samalla lailla kun jos vaikka hyppisi portaita alas.
Harmillisesti laji ei kuulu tällä hetkellä arkeen samalla tavalla kuin menneinä vuosina, mutta toivon että skeittausta tulisi lisää elämään, varsinkin kun oma kunto on kohentunut muiden liikuntaharrastuksien ansiosta. Odotan innolla Ouluun aukeavaa uutta skeittihallia.
Toivotaan, että skeittaus löytää tien takaisin sun arkeen. Kiitos Jaakko!
Jaakko ja Rock to fakie. ©Lauri Kerola
Kolmantena ja artikkelimme viimeisenä skeittiaiheisena tutkimuksena tutustuimme hiljattain Skeittiseminaarissakin esiintyneen Mikko Kyrönviidan ja hänen kollegansa Antti Wallinin vuonna 2022 ilmestyneeseen tieteelliseen julkaisuun Building a DIY skatepark and doing politics hands on. Julkaisussaan Kyrönviita ja Wallin tutkivat Tampereen Tikkutehdas DIY:n rakentamista sekä skeittareiden organisoitumista ja pyrkimystä vaikuttaa skeittauksen kehittämiseen Tampereella. Laajempana näkökulmana artikkelissa on DIY-urbanismi, jossa suoralla toiminnalla pyritään kehittämään julkista tilaa palvelemaan paremmin asukkaita ja yhteisöjä.
Julkaisussaan Kyrönviita ja Wallin pohtivat DIY-urbanismin seurauksia ja sen synnyttämää ruohonjuuritasolta kohti ylöspäin kehittyvää muutosta Tampereella. Kaveriporukan betonirakentelu Tikkutehtaalla kumpusi alun alkaen paitsi hauskanpidosta myös tyytymättömyydestä ja halusta vaikuttaa skeittausolosuhteisiin. Tämä konkretisoitui ottamalla kaupunkitilaa haltuun ja rakentamalla DIY-skeittiparkki. Kyrönviita ja Wallin tulkitsevat tämän poliittiseksi toiminnaksi, joka sittemmin sai uusia, strategisia muotoja skeittareiden organisoituessa Pirkanmaan Kaarikoirat -yhdistykseksi ja pyrkiessä yhteistyöhön Tampereen kaupungin kanssa skeittiparkkien kehittämiseksi (Kyrönviita & Wallin, 2022: 659-660).
Kyrönviita ja Wallin toteavat, että Kaarikoirien kaltainen ruohonjuuritasolta syntyvä aktiivinen toiminta luo painetta kaupungille tunnistaa yhdistys ja löytää tapa toimia yhdessä heidän kanssaan. Tikkutehdas DIY toimi katalysaattorina paikallisille skeittaajille harjoitella betonin valamista, skeittiparkkien rakentamista ja myöhemmin kokonaisen ammattikunnan perustamista skeittiparkkien rakentamisen ympärille. Tikkutehdas DIY sai myös Tampereen kaupungin tunnistamaan uudenlaisen tarpeen skeitattaville tiloille. Tästä käynnistyi tapahtumien sarja, joka on johtanut uusien julkisten skeitattavien tilojen, skeittiparkkien ja -hallien rakentamiseen, lukion skeittilinjan syntyyn sekä moniin skeittitapahtumiin (Kyrönviita & Wallin, 2022: 660–661). Hiljalleen Kaarikoirat on kasvanut ruohonjuuritasolta organisaatioksi, joka tunnistetaan ja jolla on valtaa, asiantuntijuutta ja ammattitaitoa. Tätä Kyrönviita käsittelee juuri julkaistussa, yhdessä Helena Leinon kanssa kirjoittamassaan artikkelissa Fulfill the Dream: Advancing skateboarders’ agency through experimenting and interaction with urban infrastructure. Artikkeli kuvaa kuinka Kaarikoirien toiminta kytkeytyy laajemmin kaupunkikehittämiseen Tampereen Hiedanrannassa, ja kuinka skeittarit ovat kehittäneet uudenlaista osaamista, jonka myötä on syntynyt uusia, kiinnostavia kaupunkitiloja sekä palveluita ja yhteistyömuotoja kaupungin kanssa.
Kyrönviidan ja Wallinin sekä Kyrönviidan ja Leinon tutkimukset tuovat esiin Kaarikoirien esimerkillisen pioneerityön ja skeittareiden kasvun ruohonjuuritasolta yhdistykseksi, jolla on laaja-alaista osaamista ja asiantuntemusta, joka tuottaa lisäarvoa paitsi skeittareille ja kaupunkilaisille myös kaupunkiorganisaatiolle. Kaarikoirien tarina on loistava esimerkki kaikille suomalaisille skeittiyhdistyksille. Niinpä päätimme vielä kertaalleen jututtaa Mikko Kyrönviitaa ja esittää vielä muutaman lisäkysymyksen hänen tutkimukseensa liittyen.
Mikko Kyrönviita harrastamisen äärellä. ©Fredrik Angner
Hei Mikko!
Ensiksi voitanee tyylikkäästi myöhässä toivottaa sulle onneksi olkoon tutkimuksen valmistumisesta ja sen julkaisusta osana tieteellistä julkaisua. Kerro meille, miten päädyit tutkimusaiheesi pariin ja minkälainen prosessi tutkimuksesi teko oli?
Kiitos! Oma skeittaustaustani on tietysti ollut suuri tekijä siinä, että aloin tehdä väikkäriä betonisten DIY-skeittiparkkien rakentamisesta. Skeittaus ylipäätään on ollut mulle merkittävä kimmoke alkaa opiskella aluetiedettä, kaupunkitutkimusta ja sosiologiaa. Nuorena kun on lukenut skeittilehtiä ja katsonut videoita, joissa vilisee kiinnostavia kaupunkeja, arkkitehtuuria ja sosiaalista elämää, niin sitä kautta se kiinnostus on tullut. Mietin kyllä aika paljon, että kannattaako tehdä tutkimusta mistään skeittaukseen liittyvästä, ettei siitä tule raskasta työtä, joka pilaa oman skeittauksen. Raskasta siitä on kyllä tullut, mutta ehkä DIY-rakentaminen ja betonihomma on riittävän kaukana omasta skeittauksesta, että se on vain rikastuttanut näkökulmaa skeittaukseen. Sitä kautta tutkimusta on myös jaksanut tehdä. Ja toisaalta myös siksi, että skeittauskulttuuri ja DIY-skeittiparkit tarjoaa mielestäni todella kiinnostavan näkökulman tarkastella kaupunkitilaa ja sen sosiaalista dynamiikkaa. Toki prosessi, ja kirjoittaminen erityisesti, on ollut aikamoista takkuilua välillä ja haastatteluiden tekeminen sekä kaiken aineiston kerääminen aikaa vievää. Akateemisesta julkaisemisesta puhumattakaan, joka on ihan oma lukunsa. Mutta täytyy suuresti kiittää vielä kaikkia haastateltavia, jotka ovat auliisti suostuneet haastateltaviksi ja kertoneet tuntikaupalla omista kokemuksistaan!
“...DIY-tekemisen ja kaiken maailman rytöläjissä ja pusikoissa hommailun myötä skeittarit ovat kehittäneet ihan uutta osaamista ja betoniskeittiparkkirakentamisen ammattialan. Skeittareista on tullut varteenotettava kaupunkikehittämisen toimijaryhmä.”
Hienoa ettei suhtautuminen omaan skeittaukseen kärsinyt tutkimustyön myötä! Kerro vielä mitkä olivat sun tutkimuksen tutkimuskysymykset?
Tuossa Antin kanssa kirjoitetussa Tikkutehdas DIY-paperissa olimme kiinnostuneita siitä, miksi ja miten se porukka skeittareita alkoi ylipäätään rakentamaan skeittiparkkia betonista. Ja siitä, miten he kanavoivat pettymyksensä betonisten, modernien skeittiparkkien puuttumisesta DIY:n rakentamiseen ja miten he myöhemmin organisoituivat Kaarikoirat-yhdistykseksi ja alkoivat ajaa skeittauksen asiaa Tampereella. Tikun rakentamisen taustalla oli osittain pettymys Tampereen kaupungin rullalautailualueohjelman laadintaan ja siihen, ettei sitä koskaan toteutettu. Toki iso tekijä oli myös hauskanpito ja betonirakentamisen DIY-kulttuurin leviäminen Suomeen. Näistä motiiveista olen tutkimuksessani laajemminkin kiinnostunut, ja siitä, miten DIY-tekemisen ja kaiken maailman rytöläjissä ja pusikoissa hommailun myötä skeittarit ovat kehittäneet ihan uutta osaamista ja betoniskeittiparkkirakentamisen ammattialan. Skeittareista on tullut varteenotettava kaupunkikehittämisen toimijaryhmä. Ja jos vaikka Suvilahtea ajatellaan, niin se on todella hieno esimerkki siitä, että on myös vaihtoehtoisia tapoja tehdä ja käyttää kaupunkitilaa. 15 vuotta sitten tyhjä asvalttikenttä ja nyt skeittauksen ja kaupunkikulttuurin keidas, jota ei rahalla saa, vaikka kuinka yritetään. (Mikko Kyrönviitan ottama kuvasarja alempana havainnoi muutosta Suvilahdessa)
Nimenomaan jostain rytöläjästä se oppi on ammennettava, jotta voidaan lopulta päätyä Suvilahti DIY:n kaltaiseen omaehtoisen kaupunkikulttuurin keitaaseen. Entä yllättikö mikään tutkimustulos sua tutkimuksen teon matkan varrella?
Tutkimustulokset erityisesti tällaisessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ovat aina tutkijan tulkintaa ja eräänlaista tarinan kerrontaa. Siinä mielessä varsinaiset tulokset eivät ole yllättäneet, mutta täytyy sanoa, että haastatteluissa on tullut ilmi mitä kiinnostavimpia, hauskimpia ja yllättävimpiäkin juttuja. Olen haastatellut nelisenkymmentä tyyppiä, jotka ovat rakentaneet Tuusulan Ristikiveä, Helsingin Suvilahtea, Tampereen Tikkutehdasta, Kenneliä ja Rata DIY:tä, Turun UJP:tä, Joensuun Erkinpeltoa, Jyväskylän Silta DIY:tä, Mikkelin Rokkalaa, Hämeenlinnan Miniä ja Saarijärven Sahara DIY:tä. Tässä on paitsi rikas aineisto, mutta myös mahtavia juttuja DIY-rakentamisen kulttuurista!
“Ja se on ollut todella hienoa huomata, että tutkimukseni ja artikkelimme on huomioitu myös muissa kaupungeissa ja niistä ollaan oltu kiinnostuneita esimerkiksi Helsingin kaupungilla, jonka maankäytön suunnittelijoille olen syksyllä menossa kertomaan tutkimuksestani.”
Teidän tutkimus päätyi City Journalin julkaisuun. Päätyikö teidän tutkimus myös Tampereen kaupungin nähtäväksi? Jos päätyi, niin oletteko te saaneet vielä mitään palautetta tutkimuksestastanne juuri kaupungin suunnalta?
Muutaman Tampereen kaupungin tyypin kanssa olen jutellut, jotka ovat niihin törmänneet. Ehkä suoraa palautetta ei niinkään ole tullut, vaan niiden mahdollinen vaikutus näkyy yhteistyössä, jota kaupungin kanssa erilaisissa tutkimushankkeissa tehdään. Toki muutamien kaupungin henkilöiden kanssa käydään keskustelua myös skeittauksen kehittämisestä. Ja se on ollut todella hienoa huomata, että tutkimukseni ja artikkelimme on huomioitu myös muissa kaupungeissa ja niistä ollaan oltu kiinnostuneita esimerkiksi Helsingin kaupungilla, jonka maankäytön suunnittelijoille olen syksyllä menossa kertomaan tutkimuksestani. Tällainen vuorovaikutus on todella hienoa!
Hienoa kuulla, että tieto skeittauksesta lisääntyy myös kaupunkiympäristön tasolla! Kerro minkälainen olisi sun mielestä ideaali tapa toimia kaupungin kanssa skeitattavien tilojen suunnittelun ja toteutuksen suhteen? Mitä skeittaajien pitäisi tehdä? Entä mitä kaupungin puolestaan pitäisi tehdä?
Tietysti skeittareiden kanssa täytyy tehdä kiinteää yhteistyötä moninaisten harrastajien erilaisten tarpeiden kartoittamiseksi. Skeittareillahan näkemyksiä riittää ja näiden kaikkien sovittaminen yhteen skeittipaikkoja toteutettaessa lienee useimmiten mahdoton homma. Mutta monet kaupungit ja esimerkiksi skeittiparkkeja rakentavat yritykset tekevät kyllä tässä suhteessa hienoa työtä.
Itse toivoisin skeitattavien tilojen monipuolistumista. Perinteisille skeittiparkeille on varmasti tarve, mutta skeittauksen tiloja voisi ajatella enemmän muillakin tavoilla ja koittaa hienovaraisemmin kytkeä skeittausta monitoiminnalliseen kaupunkitilaan. Ehkä enemmän niin, ettei tehtäisi vain skeittauksen tiloja vaan hyviä ja inspiroivia kaupunkitiloja, joissa voi viettää aikaa ja tehdä monia asioita. Tässä olis kyllä mun mielestä pieni ajattelun avartamisen paikka paitsi kaupungeilla myös skeittareilla itsellään. Se, että tällaisista tiloista saadaan toimivia edellyttää hyvää tuntumaa ei ainoastaan skeittareiden vaan myös muiden potentiaalisten käyttäjien tarpeista. Skeittareiden ja skeittausyhdistysten kannattaa puhaltaa yhteen hiileen ja olla aina aktiivisia kaupunkien suuntaan. Siten voi välittää sitä tietoa ja osaamista, joka skeittareilla on, ja vastaavasti ymmärrys skeittareiden erilaisista tarpeista kaupunkiorganisaatioissa lisääntyy.
Kun tietotaito ja “tyhjän” tilan hyödyntäminen kohtaavat toisensa. ©Mikko Kyrönviita
Hyvin kiteytetty! Kerro vielä lopuksi minkälainen on sun oma suhtautuminen skeittaukseen?
Oma skeittaus on kyllä luokattoman vähäistä nykyään, mutta kyllä tässä edelleen jaksaa olla kiinnostunut skeittauskulttuurista. Tempuista en ole oikein koskaan välittänyt, ehkä kun oon niin huono skeittaamaan, mutta joku tässä hommassa kuitenkin edelleen kiehtoo kun tämän parissa on jaksanut pian 38 vuotta häärätä. Ja aina sitä välillä alkaa Time for Livin’ soida päässä ja kuvittelee olevansa Mike Carroll EMB:llä!
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Kiitos Mikko!
Kasvoiko tiedonnälkäsi tätä artikkelia lukiessa? Ei hätää. Tässä on kootusti sekä artikkelimme skeittiaiheiset tutkimukset että muutama lisätutkimus luettavaksi:
Harjula, 2013: Skeittiaktiivien näkökulma harrastukseensa ja sen kasvatuksellisiin piirteisiin
Heikkilä, 2014: Vaihtoehtona rullalautailu : tutkimus rullalautailun merkityksellisyydestä
Koskenniska, 2024: Future of Skateboarding facilities - The City of Turku Case
Kyrönviita & Wallin, 2022: Building a DIY skatepark and doing politics hands-on
Suomen Rullalautaliitto, 2024: Skeittiparkkikysely osa 1
Suomen Rullalautaliitto, 2024: Skeittiparkkikysely osa 2
