“Jos haluaa antaa takaisin skeittiyhteisölle, mahdollisuuksia löytyy aina.” - Haastattelussa Hessam Jalali

Tässä ajassa kun maailman meno tuntuu lohduttomalta syöksykierteeltä kohti välttämätöntä tuhoa, on hyvä muistaa, että samaan aikaan maailmassa tapahtuu myös hyviä asioita. Yksi näistä valonpilkahduksista on helsinkiläisen skeittaajan, Hessam Jalalin järjestämä skeittiaiheisen hyväntekeväisyyskeräyksen Iraniin.

Hessam organisoi hyväntekeväisyyskampajan hiljattain ja keräsi suuren määrän skeittitavaraa, jotka hän myös päätti viedä omatoimisesti perille Iraniin saakka, aina paikallisten skeittaajien käyttöön. Tämä ei suinkaan ollut Hessamin ensimmäinen hyväntekeväisyyskeräys, ja hänellä on ollut monta muutakin rautaa tulessa skeittaukseen ja skeittauksen ulkopuolisiin asioihin liittyen, joten oli jo aikakin tutustua paremmin tähän mielenkiintoiseen ja aikaansaavaan skeittariin.

Pitemmittä puheitta, Terve Hessam! Aloitetaan perusasioilla eli kerro kuka on Hessam Jalali?

Moi! Mä olen puuseppä-yrittäjä, nuoriso-ohjaaja, skeittari, luonnonrakastaja sekä ihmisoikeuksien puolestapuhuja. Arkisin – vähän päivästä riippuen – työskentelen verstaalla, jossa rakennan joko huonekaluja tai koruja ja kodin sisustukseen liittyviä asioita kierrätetyistä skeittilaudoista. Talvisin työskentelen nuoriso-ohjaajana Kontulan nuorisotalossa, jossa opetan puusepän taitoja nuorille. Toimin myös Helsingin rullalautayhdistyksen (HELride Collective) hallituksen jäsenenä. Lisäksi olen mukana monenlaisessa toiminnassa – opetan skeittausta nuorille, järjestän tapahtumia (kuten Rumble in the Jungle) ja tuotan markkinointisisältöä. Ei siis tule koskaan tylsää! Kaiken tämän ohella aloitan syksyllä opinnot Luova kestävyys -maisteriohjelmassa, jota odotan todella innoissani.

Hessam Jalali kotikonnuillaan Iranissa.

Vau, sulla on toden totta monta rautaa tulessa! Sä olet syntynyt Iranissa ja sittemmin muuttanut Suomeen. Milloin ja miten sä päädyit tänne?

Olen syntynyt Mashhadissa, Iranissa. Kun olin 16-vuotias, muutin Lahoreen, Pakistaniin, jossa kävin lukiota englanniksi. Aloitin Lahoressa myös farmasian opinnot, mutta pitemmän päälle en viihtynyt siellä, ja aloin haaveilla muutosta Eurooppaan. Siskoni opiskeli silloin Kuopiossa ja kertoi, että Suomessa voi opiskella englannin kielellä ilmaiseksi (tosin nykyään se koskee vain EU-kansalaisia). Osallistuin pääsykokeeseen ja pääsin Kajaanin ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi. Muutin siis Kajaaniin vuonna 2015 ja aloitin opiskelut.

Taloudellinen tilanteeni on aina ollut haastava, ja iranilaisena Euroopassa pärjääminen ei ole ollut helppoa. Onneksi ystäväni Kai Oishi ja hänen äitinsä ymmärsivät tilanteeni ja lahjoittivat minulle yli 4000 euroa, jotta pääsisin tulemaan Suomeen opiskelemaan. Ilman heidän apuaan muutto Suomeen ja tradenomin opintojen aloittaminen ei olisi ollut mahdollista. Tämä oli elämäni paras hetki tarttua tilaisuuteen.

Vaati rohkeutta uskaltaa tarttua tällaiseen tilaisuuteen. Kymmenessä vuodessa sä olet oppinut puhumaan ja kirjoittamaan suomen kieltä todella hyvin. Millaista näin haastavan kielen opiskelu on ollut ja kuinka olet onnistunut siinä niin nopeasti?

Kiitos kohteliaisuudesta! Mun täytyy sanoa, että kärsivällisyys, jota skeittaus on opettanut, on auttanut paljon myös suomen kielen oppimisessa. Suomen kulttuuri kiinnostaa mua todella paljon ja halusin olla osa yhteiskuntaa - ja kielen osaaminen on siinä iso avain. Skeittikaverit puhuivat kanssani vain suomea, mikä auttoi valtavasti. Exäni kanssa pidettiin myös joka viikko "maanantai-suomi" -teemapäivää, jolloin puhuttiin pelkkää suomea. Alkuun kielen oppiminen oli vaikeaa, varsinkin kun monet kaverit eivät aina jaksaneet kääntää sanoja suomeksi, mutta olin vaativa ja halusin oppia. Edelleen mä opiskelen suomen kieltä, ja uskon että oppiminen ei koskaan lopu.

Oppia ikä kaikki siis. Entä miltä Suomessa asuminen on tuntunut nämä vuodet? Kaipaatko jotain Iranista?

Musta tuntuu että Suomessa kaikki on mahdollista. Sanon usein iranilaisille kavereille, että täällä on tilaa kehittyä. Jos tekee kovasti töitä ja sulla on visio elämästä, kaikki on saavutettavissa. Iranissa ihmiset ovat todella ystävällisiä ja auttavaisia, mutta monien asioiden toteuttaminen on vaikeaa – etenkin tapahtumien, kuten vaikkapa skeittikisojen järjestäminen. Tuntuu että siellä esteitä tulee jatkuvasti vastaan. Eniten mä kaipaan täällä iranilaista ruokaa – lisää iranilaisia ravintoloita Suomeen, kiitos!

Sulla on loistava elämänasenne, josta voitaisiin kaikki oppia jotain. Puhutaan vielä hieman sun kotimaasta. Iran ei taida olla tyypillinen lomakohde suomalaisille, joten kerrotko mitä meidän tulisi tietää Iranista?

Viime keväänä kävin Iranissa ensimmäistä kertaa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yritin selittää suomalaisille kavereille, että Iranissa taide sataa taivaalta ja ulottuu maahan asti mattojen muodossa. Runous on valtava osa kulttuuria, ja taidetta on kaikkialla – aina on jotain mielenkiintoista katsottavaa. Ihmiset ovat uskomattoman vieraanvaraisia, ja usein jopa täysin tuntemattomat halusivat aidosti auttaa. Ruoka on iso osa kulttuuria ja jokaisella kaupungilla on omat erikoisuutensa. (Tiesitkö muuten, että myös Iranissa syödään mämmiä?). Iran on 6,5 kertaa Suomen kokoinen ja siellä on hyvin monipuolinen ympäristö – voit lasketella vuorilla, skeitata pääkaupungissa ja surffata etelässä saman viikon aikana.

Iran kuulostaa upealta paikalta. Sä teit hiljattain hyväntekeväisyyskampanjan yhteistyössä HELride Collectiven kanssa. Kampanjan tarkoituksena oli kerätä skeittikamaa, jotka sä veisit itse Iraniin. Mistä idea sai alkunsa?

Ajatus oli muhinut mielessäni jo pitkään, mutta suunnitelmat Iranin matkasta muuttuivat useaan otteeseen. Vielä muutamaa päivää ennen lähtöä en ollut varma, lähtisinkö vieläkään. (Edellinen käyntini Iranissa oli 10 vuotta sitten, joten lähteminen oli iso päätös.) Muutama vuosi sitten tein pienemmän hyväntekeväisyyskampanjan ja silloin lähetin lahjoitetut kamat kaverin kautta Iraniin. Tällä kertaa pääsin itse viemään ne perille, ja se oli suuri ilo.

Skeittikaupat tuntuivat innostuvan sun kampanjasta ja muun muassa Enikseltäkin tuli iso lahjoitus. Kuinka paljon tavaraa sä sait lopulta kerättyä?

Lahjoituksia tuli niin paljon, että matkalaukkuni painoi 41 kiloa pelkästään niiden takia – omat tavarat mahtuivat vain selkäreppuun. Olin todella iloinen saadessani näin laajasti tukea skeittiyhteisöiltä Helsingistä Vaasaan asti. Eniz tuki valtavasti molemmilla kerroilla ja olisi halunnut lahjoittaa vielä enemmänkin, mutta matkalaukkuun ei mahtunut! Hän on mun lemppariskeittari ja todella sympaattinen kaveri.

Tällä kertaa pyydettiin lahjoittamaan vain uusia varusteita (kun aiemmin otettiin vastaan myös käytettyjä). Näin ollen mukaan tuli 15 lautaa (joista 10 oli complete-lautoja), t-paitoja, housuja, kenkiä ja paljon muuta.

Hessam, Niusha ja matkalaukullinen tavaraa toimitettavana.

Entä minne lahjoitukset päätyivät?

Suurin osa lahjoituksista meni Baluchistaniin, Iraniin, jossa skeittiyhteisö on kasvanut valtavasti – ja suurin osa skeittareista on vieläpä tyttöjä! Hyvä ystäväni Niusha järjestää Baluchistanissa vuosittain skeittileirejä lapsille, ja sain vietyä kamat hänelle juuri ennen leirin alkua. Osa lahjoituksista meni myös palkinnoksi skeittitapahtumaan, jonka järjestin pääkaupungissa – Teheranin skeittipuistossa (Ab o Atash) yhteistyössä CurbRide-skeittikaupan kanssa.

Hessam ja teheranilainen Curbride skeittikauppa.

Keräykselläsi oli siis täydellinen ajoitus. Minkälainen skeittiskene ja harrastusmahdollisuudet Iranissa on nykyisin, Baluchistanin lisäksi?

Skeittaus on kasvanut isosti Iranissa viimeisen kymmenen vuoden aikaan, sekä isoissa että pienissä kaupungeissa. Eniten skeittareita on luonnollisesti pääkaupungissa, koska siellä on eniten skeittiparkkeja. Ja kuten sanoin, Iranin monipuolinen ympäristö antaa mahdollisuus surffata, lumilautailla ja skeitata samana viikkona! Esimerkiksi Raminin kaupungissa, Persianlahden rannalla, on aktiivinen surffiyhteisö Ramin Surfers Club. Teheranin lähellä puolestaan on vuoristo, jossa sijaitsevat Dizin ja Tochal -hiihtokeskukset, joissa käy myös ulkomaalaisia laskemassa. Vuonna 2015 muistan, että sveitsiläinen Black Crows -laskettelutiimi vieraili Iranissa ja hiihti siellä. Iranin luonto on niin monipuolinen, että skeittaamaan pääsee ympäri vuoden – vaikka pohjoisessa olisi lunta, etelässä on aina lämmintä.

Kerro vielä lopuksi aiheesta kiinnostuneelle, että mitä tällaisen skeittaukseen liittyvän hyväntekeväisyyskampanjan toteuttaminen vaatii?

Mielestäni tällaisen kampanjan toteuttaminen ei vaadi paljoa – jos haluaa antaa takaisin skeittiyhteisölle, mahdollisuuksia löytyy aina. Se voi olla vaikka niinkin pieni teko kuin vanhan laudan tai kenkien lahjoittaminen jollekin, jolla ei ole varaa ostaa uutta. Koen, että skeittiyhteisö Suomessa ja ylipäätänsä maailmassa on todella tukeva. Jos haluaa järjestää hyväntekeväisyyskampanjan, kannattaa ensin selvittää, missä apua tarvitaan ja sitten pyytää tukea yhteisöltä. Kun ihmiset ymmärtävät, että kyse on hyväntekeväisyydestä, asiat järjestyvät itsestään – tarvitaan vain tahtoa!

Sun esimerkkiin kiteytyy loistavasti tahdonvoiman merkitys, joten tähän vastaukseen on hyvä päättää tämä haastattelu. Ei muuta kuin omaa hyväntekeväisyyskampanjaa rakentamaan - tai vaikka vaan lahjoittamaan omat käytetyt skeittitavarasi lähimmällä skeittiparkillasi niitä tarvitsevalle. Kiitos loistavista vastauksista ja mukavaa kesän jatkoa Hessam!