Hae Helsingin Yhteislyseon lukioon skeittilinjalle!
Miltä kuulostaa skeittaus ja skeittaamiseen liittyvät opinnot osana ylioppilastutkintoa? Helmikuussa avautuu jälleen haku Helsingin Yhteislyseon lukioon (HYL) skeittilinjalle. Hakuaika on avoinna 17.2.-17.3.2026. Skeittilinjalla on kymmenen aloituspaikkaa lukuvuonna 2026-2027 ja seuraavina vuosina aloituspaikkamäärää voidaan tarpeen mukaan kasvattaa.
Skeittilinjalle haetaan hakupisteillä. Hakupisteet koostuvat ennakkotehtävästä (max 10 p) ja peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvosta. Vuoden 2026 yhteishaun ennakkotehtävään voi tutustua täällä. Skeittilinja toivoo myös, että hakijalla on hallussasi skeittaamisen perustaidot.
Kolme vuotta sitten käynnistynyt skeittilinja tarjoaa monipuolisen lähestymisen skeittaukseen osana ylioppilastutkintoon vaadittavaa kokonaisuutta. Skeittilinjalaisille tarjotaan huippuohjausta Suomen suurimmassa skeittihallissa Kontulassa kaksi kertaa viikossa. Skeittihalli sijaitsee noin viiden minuutin kävelymatkan päässä koulusta. Lisäksi koulun vieressä on Kontulan skeittipuisto, joka on Suomen suurimpia skeittipuistoja. Skeittausvalmennuksen lisäksi skeittilinjalaisille tarjotaan muun muassa seuraavia linjalle sopivia opintoja:
1. vuosi:
Johdantokurssi, jossa käydään läpi skeittauksen kulttuuria ja historiaa. Lisäksi opettelemme skeittaamiseen liittyviä käytännön asioita, kuten mitä esimerkiksi on hyvä pakata mukaan skeittireissulle, kuinka optimoida energiantuotto ja -kulutus ja kuinka voi palautua skeittaamisesta mahdollisimman tehokkaasti, ja niin edelleen.
Valokuvauskurssi, jossa opetellaan skeittaamiseen liittyvän valokuvaamisen perusteita aina kameran asetuksista kuvakulman sommitteluihin.
Videokuvauskurssi. jossa opetellaan skeittaamiseen liittyvän videokuvaamisen perusteita aina kameran asetuksista kuvakulman sommitteluihin.
2. vuosi:
Tapahtumatuotantokurssi, jossa opetellaan esimerkiksi skeittaamiseen liittyvien tapahtumien tuottamista ja kokonaisuuden hallintaa.
Graafisen suunnittelun kurssi, jossa opetellaan erilaisten grafiikkojen ja printtien suunnittelua ja toteutusta esimerkiksi vaatteille ja skeittilaudoille.
3. vuosi:
Kaupunkisuunnittelukurssi, jossa opetellaan suunnittelemaan skeitattavia tiloja osana kaupunkisuunnittelua ja perehdytään kaupunkisuunnittelun eri vaikuttamisen keinoihin.
Projektiopinnot skeittaamiseen tavalla tai toisella liittyvien kohteiden ympärille.
HUOM! Helsingin Yhteislyseon lukion skeittilinjalla on myös mahdollisuus Erasmus -reissuille. Esimerkiksi tänä vuonna olimme skeittilinjan abiturienttien kanssa Ruotsin Malmössä tutustumassa Bryggeriets skeittilukioon.
Jos HYL skeittilinja alkoi kiinnostaa niin laita heidän Instagram- ja Tiktok-tilit rohkeasti seurantaan. HYL skeittilinjan oppilaat pitävät itse edellä mainittuja tilijä aktiivisena, joten ei muuta kun seuraamaan oppilaiden arkea heidän näkökulmistaan!
Helsingin Yhteislyseon lukion skeittilinja toteutetaan yhteistyössä Suomen Rullalautaliiton ja skeittiseura HELride Collectiven kanssa.
Lue lisää HYL skeittilinjasta:
Terveisin opetuksen koordinaattori,