SKEITTAUKSEN HUIPPU-URHEILUKATSAUS 2025

CHASING THE SPOT on vuonna 2019 perustettu hanke, jonka tavoitteena on kehittää Suomen skeittauksen kilpa- ja huippu-urheilu asioita sekä tukea suomalaisten nuorten skeittareiden matkaa kohti kansainvälistä huippua – erityisesti olympialaisia. 

Tänä vuonna kilpailuiden ja suomalaisen skeittauksen huippu-urheilu-toiminnan kehittämisen puolella on tehty jälleen paljon töitä ja tahdomme nyt tuoda tätä toimintaa näkyvämmäksi.

Chasing the spot hankeen takana on Suomen Rullalautaliiton alainen, pääosin vapaaehtoisuuteen perustuva huippu-urheiluvaliokunta: Samu Karvonen, Antti Koskinen, Jussi Korhonen, Taneli Eriksson, Eppu Tujunen sekä Antti Niemiaho. Liiton puheenjohtaja Lauri Vassinen osallistuu myös säännöllisesti valiokunnan toimintaan.

Valiokunta valitaan liiton vuosikokouksessa, seuraavan kerran 9.10.2025
LÄHDE MUKAAN tukemaan ja kehittämään nuorten polkua huipulle!

Skeittauksen kilpa- ja huippu-urheiluasiota voi seurata rullalauta.fi/chasingthespot sivuilta sekä @chasingthespot IG tililtä.

Rahoitus
Valiokunta hakee toiminnalleen rahoitusta yhteistyökumppaneilta sekä Olympiakomitean tehostamistuesta. Vuonna 2025 yhteistyökumppanina toimii Tampereelle valmistuva Grip Skatepark.


KESÄN LEIRIT JA KILPAILUT

Rooma – leiritys ja kilpailut
Huhtikuussa Mikael Skyttä, Unna Peltotalo, Sampo Martimo ja Luca Karhu osallistuivat harjoitusleirille Roomassa. Sampo ja Luca harjoittelivat Jussi Korhosen etävalmennuksessa, kun taas Mikael ja Unna saivat tukea matkaan lähteneeltä Taneli Erikssonilta. Harjoittelussa keskityttiin kilpailuratoihin ja runien rakentamiseen.

Touko–kesäkuun vaihteessa Sampo, Luca ja Mikael osallistuivat WS-kilpailuihin. Kaikki pystyivät toteuttamaan suunnitellut suorituksensa ja saivat arvokasta kokemusta kansainvälisistä kisoista. Liitto tuki osallistujia matka- ja leirikustannuksissa sekä valmennuksen järjestämisessä.

Atlantiln toisella puolen Heili Sirviö on jatkanut kovaa tykittämistään ja kesäkuussa Heili otti historiallisen voiton Park-kisassa Salt Lake Cityn X Gamesissa! Heilin ja valmentajaisä Fredun toimintaa tuetaan liiton Opetus- ja Kulttuuriministeriöltä saaman huippuvalmennuksen tehostamistuen avulla.

Varalan skeittileiri
Liitto järjesti yhdessä Varalan urheiluopiston kanssa Tampereella kolmipäiväisen skeittileirin kilpailemisesta kiinnostuneille nuorille. Leirille osallistui noin kymmenen skeittaajaa. Pääpaino oli skeittaamisessa, mutta mukana oli myös keskustelua kilpailemisesta ja sen vaatimuksista.

Kuva: Taneli Eriksson fs air - Samu Karvonen

Luca Karhu – Saksan mestaruuskilpailut
Luca Karhu osallistui Mönchengladbachissa järjestettyihin parkin Saksan mestaruuskilpailuihin ja sijoittui kuudenneksi. Liitto tuki Lucan matkakustannuksia.

SKATE SM Park – Kuopio
Parkin SM-kisat järjestettiin jälleen Kuopion Lippumäen skeittiparkilla. Tänä vuonna kilpailuja edelsivät Push the Limits -yhteisön kanssa järjestetyt Plaza Jamit torilla sekä Jarrumiehet-skeittielokuvan ensi-ilta. Uusiksi mestareiksi kruunattiin Nuutti Ulmanen, Ines Sinisalo ja Arina Rahman.

World Rookie Tour kilpailut – Vantaa & Velenje
Elokuussa järjestetty Vantaa Skate Festival sisälsi World Rookie Tour -kilpailut Myyrmäen skeittiparkilla. Unna Peltotalo ja Dani Wikblad menestyivät parhaiten ja saivat 250 € matkatuen Slovenian Velenjessä järjestettäviin finaaleihin. Suomesta finaalipaikan sai yhteensä yhdeksän nuorta ja matkaan lähti Unnan ja Danin lisäksi Oiva Juvankoski, Elsa Vormala, Armas Nikkilä, Noa Juhantalo sekä Justus Mäkilä.
Unna skeittasi itsensä naisten sarjassa toiselle sijalle ja vain neljännespisteen päähän voitosta!
WRT kilpailut ovat tärkeä tapa järjestää nuorille kansainvälisiä kilpa kokemuksia. Toistaiseksi kilpailut ovat keskittyneet streetin puolelle, mutta parkin mukaan tulosta on jo viitteitä.

Suomen edustus Velenjessä:
Taneli Eriksson, Noa Juhantalo, Armas Nikkilä, Oiva Nikkilä, Dani Wikblad, Justus Mäkilä, Elsa Vormala ja Unna Peltotalo


SYKSYN JA TALVEN TULEVAT KILPAILUT

Half pipe Horror
Sampo Martimo osallistuu Den Boschissa, Alankomaissa järjestettävään kansainväliseen Halfpipe Horror vertti kilpailuun. Valmentajana liiton kustantamana mukaan lähtee myös Jussi Korhonen.

Washingtonin WS park kilpailut on peruttu
World Skaten on perunut Washingtonissa järjestettävät park kilpailut, eikä vielä ilmoittanut korvaavia kilpailuja tälle vuodelle. Heili Sirviön oli tarkoitus osallistua näihin kilpailuihin.
Sirviö jatkaa harjoitteluaan Sand Diegossa, Californiassa LevelUp parkissa maailman huippujen seurassa ja valmennuksessa.

SLAMFEST, Wevelgem Belgia
WRT kilpailuista saaduilla yhteyksillä aukesi nuorille mahdollisuus osallistua Belgiassa järjestettäviin SLAMfest street kilpailuihin. Mahdollisia osallistujia selvitellään paraikaa.

SKATE SM Street ja Vert
käydään 28.–30.11. Tampereen Muovitehtaalla. Osallistuminen on avoinna kaikille. Lue SM-kilpailuista lisää täältä!

HUIPPU-URHEILUN KEHITTÄMINEN

Kilpaskeittauksen nykytila ja tulevaisuus - Webinaari

Maaliskuussa järjestetyssä webinaarissa käsiteltiin kilpailemisen merkitystä ja vaatimuksia skeittaajan, perheiden, tukijoiden, seurojen ja liiton näkökulmasta. Webinaarin materiaalit löytyvät TÄÄLTÄ sekä pysyvästi Chasing the spot-sivuiltamme.
Suosittelemme kaikille kilpailemisesta kiinnostuneille materiaaliin perehtymistä!

Kuva: Eetu Toropainen, Ollie - Keke Leppälä

Tuomarikoulutus - Webinaari
Heinäkuussa järjestetty kaikille avoin ja maksuton verkkokoulutus keräsi kymmeniä osallistujia. Koulutuksen ansiosta saatiin myös uusia tuomareita mukaan toimintaan. Seuraava koulutus on suunnitteilla ensi vuodelle.
Tuomarikoulutuksen materiaalit löytyvät TÄÄLTÄ sekä pysyvästi Chasing the spot-sivuiltamme.

Valmennuksen valtakunnallinen kehittäminen
Aloittelijoille suunnatut skeittikurssit ja -kokeilut ovat vakiintuneet monien seurojen toimintaan. Sen sijaan viikoittainen valmennus edistyneemmille ja kilpailemisesta kiinnostuneille nuorille on edelleen hyvin vähäistä.

Olympiakomitean tuella aloimme kehittää mallia viikoittaisesta valmennuksesta Helsingissä ja Tampereella. Tavoitteena oli pilotoida toimintaa paikallisten seurojen kanssa, mutta hanketta ei vielä saatu käyntiin valmentajien, resurssien ja osallistujien vähyyden vuoksi. Kaupungeista löytyy kuitenkin yksityistä valmennusta, joka osaltaan vastaa tarpeeseen.

Pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa selkeä polku paikallisten skeittikokeilujen ja yhdistysten tarjoaman valmennuksen kautta liiton maajoukkueeseen, kansainvälisiin kilpailuihin ja aina olympialaisiin asti. Tämä matka yhdistää nuoret skeittaajat, heidän perheensä, valmentajansa, tukijansa, yhdistykset ja liiton. Sen toteutuminen vaatii vielä aikaa, resursseja ja yhteistä sitoutumista.
Tästä voi lukea lisää kilpaskeittauksen nykytila ja tulevaisuus - webinaarin materiaaleista. CTS sivuilta.


MUU VALIOKUNNAN TYÖ


Huippu-urheiluvaliokunta vastaa urheiluakatemioihin
hakevien skeittaajien pisteytyksestä. Pisteytys perustuu valtakunnallisiin kriteereihin, joissa huomioidaan kilpailumenestys, motivaatio ja potentiaali suhteessa ikätovereihin sekä kansalliseen ja kansainväliseen tasoon.

Vuoden 2026 yhteistyökumppanuuksien ja varainhankinnan valmistelu on alkanut. Toiminnan jatkuvuuden haasteena on perusrahoituksen puute ja vahva riippuvuus vapaaehtoistyöstä. Yhteistyökumppanuuksien avulla pyritään turvaamaan toiminnan kehittäminen ja mahdollistamaan koordinaattorin palkkaaminen.

Myös vuoden 2026 huippu-urheilusuunnitelman sekä vuoden 2026 tehostamistukihakemusen tekeminen aloitetaan pian. Suunnitelma tullaan esittämään Olympiakomitean lajiriihessä marraskuussa, jonka mukaan OK antaa ehdotuksensa Opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka taasen tekee lopullisen päätöksen tehostamistuen suuruudesta.


Seuraava
Seuraava

Skeittauksen kilpa- sekä huippu-urheilun nykytila ja tulevaisuus Suomessa