Hallituksen kehysriihen leikkaukset vaikuttavat Rullalautaliiton toimintaan

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kertoi tiedotustilaisuudessaan, että kehysriihessä päätetyt leikkaukset myös OKM:n valtionavustuksiin aikaistuvat ja kiristyvät. Tämä tarkoittaisi pahimmillaan yli neljänneksen eli jopa reilun 40 miljoonan euron leikkausta liikuntabudjetista hallituskauden aikana.

Suomen Rullalautaliiton huippu-urheilun rahoitus on riippuvainen OKM:n valtionavustuksista, joten hallituksen päätökset leikkauksista vaikuttavat merkittävästi suomalaisen skeittauksen huippu-urheiluun vähentämällä resursseja koulutuksesta, valmennuksesta, harjoittelusta ja luonnollisesti myös kilpailumatkoilta.

Lisäksi hallitus on päättänyt tehdä lisäleikkauksia nuorisoalaan, johon kuuluu liikuntatoimet ja Suomen Rullalautaliitto. Nuorisotyöhön tai valtionavustuksiin laajemmin kohdistuvia leikkauksia ei ole kohdennettu vielä tuleville vuosille, mutta mittakaavaa antaa se, että nuorisotyön koko budjetti oli vuoden 2024 OKM:n talousarviossa noin 74 miljoonaa euroa. Lisätietoa leikkauksien vaikutuksesta nuorisoalaan voit lukea Allianssin analyysistä täältä.

Hallitus on kuitenkin luvannut laajentaa lahjoittamisen verovähennysoikeutta, mikä auttaa Rullalautaliiton kaltaisia järjestöjä vahvistamaan talouttaan yksityisellä rahoituksella. Lisäksi hallituksen tavoitteena on painottaa avustustoimintaa yleisavustuksiin hankeavustusten sijaan ja vähentää hallinnollista taakkaa.

Suomen Rullalautaliitto on syvästi pettynyt hallituksen päätökseen ja huolissaan suomalaisen skeittaamisen tukemisesta ja rahoituksesta tulevaisuudessa.

#EiLeikataLiikunnasta

Edellinen
Edellinen

ADHD-skeittikoulun valtakunnallistaminen

Seuraava
Seuraava

Suomen Rullalautaliiton uusi hallitus ja toiminnanjohto