![]() Tyttöjen skeittileiri Helsingissä 15.-18.6.2010Nuorisoasiainkeskuksen järjestämä skeittileiri tytöille meinasi kaatua osallistujien vähyyteen. Tämä oli hieman yllättävää, sillä toissa vuonna tyttöjä oli lähemmäs kaksikymmentä. Skeittauksen historia tosin osoittaa, että välillä muut harrastukset vievät nuorison mielenkiinnon muualle, joten sinänsä suosion notkahduksessa ei ollut mitään ihmeellistä. Skeittileiri kuitenkin päätettiin pitää, vaikka osallistujia ilmoittautuikin alle kymmenen. Kaukaisimmat osallistujat saapuivat Oulusta asti - tämä on todellakin omistautumista lajille! Tänä vuonna leirin päämajana toimi Laajasalon nuorisotalo, jossa on oikein mukava miniramppi ja flättialuettakin sopivasti. Laajasalon minin hinkkaamisen lisäksi leiriläiset pääsivät tutustumaan Helsingin parkkeihin, mm. kaivariin, eltsuun, Tuorinniemeen ja Tullikirjuriin. Leiriläisten vaatetuksesta kuuluu iso kiitos Off Consultille, joka huolehti että tytöt pääsivät skeittaamaan tyylikkäinä. Katso video leiriäläisistä YLE:n sivuilta
Toivotaan että leiri tullaan järjestämään myös tulevina kesinä! Kuvat: Leena Vänni Kiitämme tuhannesti leirin toteutumisesta: Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Off Consult. Kiitos myös ohjaamiseen ja hengaamiseen osallistuneille! |