1. Liiton nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Rullalautaliitto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä liitto.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää rullalautailua Suomessa ja toimia edustamiensa rullalautailu-yhdistysten valtakunnallisena keskusjärjestönä kilpa-, kunto-, nuoriso- ja muihin urheilulajeihin liittyvässä toiminnassa. Liiton kaiken toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto järjestää kilpailuja, koulutus-, valmennus- ja tiedotustilaisuuksia, harjoittaa voittoa tavoittelematonta asuste- ja varustevälitystä jäsenilleen, julkaisutoimintaa sekä edustaa jäseniään kansainvälisissä rullalautailun keskusjärjestöissä ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä.
Toimintansa tukemiseksi liitto voi harjoittaa julkaisutoimintaa, voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
3. Jäsenet
Liiton varsinaiseksi jäseneksi voi päästä jokainen rullalautailua edistävä Suomessa toimiva aatteellinen, rekisteröity yhdistys, jonka säännöt ovat sellaiset, jotka liiton hallitus voi hyväksyä.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea liiton tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta liiton hallitus.
Liitto voi valita kunniapuheenjohtajakseen tai kunniajäsenekseen henkilön, joka on erityisesti ansioitunut rullalautailun parissa. Kunniajäseneksi ja kunniapuheenjohtajaksi valinnan suorittaa liiton kokous hallituksen esityksestä.
Liiton perustajajäseniä ovat perustamiskirjan allekirjoittaneet rekisteröidyt yhdistykset.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota liitosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta liiton kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Jäsenenä olevan yhdistyksen pitää liittää eroilmoitukseen mukaan selvitys, joka osoittaa, että eropäätös on tehty jäsenen omien sääntöjen mukaisesti.
Hallitus voi erottaa jäsenen liitosta, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on liittoon liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään liitossa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut liittoa tai ei enää täytä laissa taikka liiton säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.
Jäsen, joka ei ole suorittanut kuluvan vuoden jäsenmaksuaan, ei saa liiton kokouksissa käyttää äänioikeuttaan.
Jäsen, joka ei ole 3 kuukauden kuluessa eräpäivästä suorittanut maksuaan, voidaan hallituksen päätöksellä katsoa eronneen liitosta. Perustajajäsenillä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.
6. Hallitus
Liiton asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kolmesta (3) viiteen (5) muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Liiton nimen kirjoittaminen
Liiton nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
8. Tilikausi ja tilintarkastus Liiton tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.
9. Liiton kokoukset
Liiton vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun liiton kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) liiton äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Liiton kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Äänimäärä liiton kokouksessa
Varsinaisella jäsenellä ja perustajajäsenellä on liiton kokouksessa yksi (1), kolme (3) tai viisi (5) ääntä. Äänimäärään vaikuttavat jäsen-
, tuomari- ja kilpailujenjärjestämismäärät lasketaan toisen, kolmannen ja neljännen momentin mukaisesti.
Yksi (1) ääni on varsinaisella jäsenellä tai perustajajäsenellä, jolla on 31.12. ollut alle viisikymmentä jäsentä ja, joka ei edellisenä kalenterivuonna ole järjestänyt yhtään liiton hallituksen hyväksymää kilpailua ja, jolla ei edellisenä kalenterivuonna ole ollut yhtään tuomaria liiton hallituksen hyväksymissä kilpailuissa.
Kolme (3) ääntä on varsinaisella tai perustajajäsenellä, jolla on 31.12. ollut yli viisikymmentä (50) jäsentä ja on edellisenä kalenterivuonna järjestänyt vähintään yhden (1) liiton hallituksen hyväksymän kilpailun ja sillä on edellisenä kalenterivuonna ollut vähintään yksi (1) tuomari liiton hallituksen hyväksymissä kilpailuissa.
Viisi (5) ääntä on varsinaisella jäsenellä tai perustajajäsenellä, jolla on 31.12. ollut yli sata (100) jäsentä ja on edellisenä kalenterivuonna järjestänyt vähintään kolme (3) liiton hallituksen hyväksymää kilpailua ja sillä on edellisenä kalenterivuotena ollut vähintään kolme (3) tuomaria liiton hallituksen hyväksymissä kilpailuissa.
Varsinaisen jäsenen ja perustajajäsenen edustajalla on oltava edustamansa seuran antama valtakirja.
Kukin edustaja voi kokouksessa edustaa vain yhtä varsinaista jäsentä.
Kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenellä ja kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
11. Liiton kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava liiton kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä.
12. Vuosikokous
Liiton vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto 6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat 10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli liiton jäsen haluaa saada jonkin asian liiton vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
13. Sääntöjen muuttaminen ja liiton purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja liiton purkamisesta on tehtävä liiton kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai liiton purkamisesta.
Liiton purkautuessa käytetään liiton varat liiton tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Liiton tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.